Olen Mira Kylliäinen, Lentotähden perustaja, 33-vuotias polkujuoksija Ylivieskasta. Olen koulutukseltani liikuntaneuvoja (AT) ja Personal Trainer (Urheiluopistojen PT-sertifikaatti). Aikaisemmalta koulutukseltani olen filosofian maisteri biologialta sekä sairaanhoitaja (AMK). Lisäksi opiskelen Jyväskylän avoimen yliopiston kautta liikuntafysiologian kursseja. Haluan kehittää itseäni jatkuvasti ja tulla yhä paremmaksi ja paremmaksi valmentajaksi.

Valmennusfilosofiassani korostuvat yksilöllisyyden huomiointi, jokaisen omaan arkeen sopivat laadukkaat treenit, palautumisen varmistaminen sekä muun hyvinvoinnin tukeminen. Osaamiseni perustuu vahvaan teoriaosaamiseen liikuntafysiologian, anatomian, valmennuksen ja hyvinvoinnin tukipilareiden osalta sekä yli viidentoista vuoden käytännön kokemukseen kestävyysurheilusta. En käytä suunnittelussa tekoälyä vaan omaa ammattiosaamistani. Jokainen liikkuja on yksilö. Jokaisella on oma arkensa, kuormitustekijänsä, vahvuutensa ja heikkoutensa, ja näihin valmennuksessa kiinnitetään huomiota. Jokaiselle löytyy mieleinen, oma tapa liikkua. Liikunnan lisäksi on tärkeää vaalia riittävää ja palauttavaa unta sekä monipuolista, riittävää ja terveellistä ravintoa. Terveyden palaset ovat monelle ne tutut kolme asiaa: liikunta, lepo ja ravitsemus.

Oma liikuntaharrastuksena on alkanut jo lapsena, kun kävin isäni kanssa lenkeillä. Olen aina tykännyt liikkua juosten, hiihtäen, luistellen ja pyöräillen. Lukiossa kestävyysjuoksu valikoitui lajikseni: hankin valmentajan ja liityin Alavieskan Viriin. Näin alkoi säännöllinen ja tavoitteellinen juoksuharrastukseni. Käytännössä siitä asti olen juossut. Tällä hetkellä urheilen tavoitteellisesti polkujuoksun parissa. Kisaan 40-70 km matkoilla, ja Suomen kisoissa olen sijoittunut useamman kerran top10-sijoille.

Liikutan ihmisiä, jotta he saisivat hyvää oloa, terveyttä ja iloa elämäänsä!